Possun etuselkä ja uunijuurekset

Olen aina pitänyt rasvaisista ruhonosista. Erityisesti paistit eivät ole suosiossani (paitsi lampaan) ja pihvilihoistakin pidän eniten entrecotesta. Hinta/makusuhteeltaan kevyesti paras uunipaisti tulee kuitenkin possun etuselästä. Sitä saa kaupasta puoli-ilmaiseksi (luokkaa 3e/kilo) silloin kun sitä on saatavilla, päällä on muhkea rasvakerros ja muutaman tunnin haudutuksen tuloksena on suussasulavan pehmeää ja maukasta lihaa. Lihan rasvaisuus takaa myös sen, että liha pysyy mehevänä. Tämän voi pilata vain kiirehtimällä.

Etuselän lisäkkeenä toimii näin talvisaikaan hienosti uunijuurekset. Niissä voi käyttää suunnilleen kaikkia kaupasta löytyviä juureksia ja sipulia, omat suosikkini ovat tällä hetkellä punajuuri ja porkkana. Uunijuurekset syntyvät esimerkiksi Hesarin ohjeella. Ne voi hyvin laittaa lihan kanssa samaan uuniin paistoajan lopulla ja nostaa lämpötilaa, etuselkä kestää sen kyllä.

Possun etuselkä uunissa

vajaa kilon mötikkä possun etuselkää
suolaa
pippuria
paprikaa
(muuta, mitä?)

1. Mausta liha joka puolelta. Suolaa kannattaa käyttää reilulla kädellä. Mausteita voi valita maun mukaan.

2. Laita liha uunivuokaan, joka kerää lihasta irtoavan rasvan ja paista 125 asteisessa uunissa vähintään 3 tuntia.

3. Nam.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Lihamylly

Punainen keittiöorjani on nyt ollut vajaa vuoden käytössä. Se onkin vääntänyt valittamatta ja väsymättä lukuisia taikinoita, joten olikin tullut aika palkita sitä ensimmäisellä lisävarusteella. Luonnollisesti suurin kuolailunkohteeni oli lihamylly, joten se piti tietenkin hankkia ensimmäisenä.

Parin viikon aikana olen ehtinyt havaita, että varsin näppärästi tuolla lihaa menee silpuksi. Mukana tulee teräslevyt karkeaan ja hienompaan jauhamiseen, joista olen käyttänyt vasta karkeampaa. Listalla on kuitenkin ollut jo monenlaisia jauhettuja liharuokia, kuten jauhelihapitsaa ja makaronilaatikkoa. Lindströmin pihveihin punajuuret ja sipulitkin tuli murskattua samalla vaivalla lihan sekaan.

Optimaaliin jauhamistekniikkaan pitää vielä tutustua tarkemmin. Hienompaa jauhantalevyä en ole vielä kokeillut, ja suositellaanpa ohjekirjassa lihan jauhamista kahdesti, mitä en ole jaksanut vielä kokeilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Voissa paistetut silakat

Unohdetaanpa hetkeksi viinisnobailu ja ranskalaiset klassikkojälkiruuat, tunnetustihan 99% lukijoista ei moiset kiinnosta. Siksipä meilläkin tehtiin eilen herkullista ruokaa, johon tarvittiin vain viittä ainesosaa, joista kaikista on eksoottisuus kaukana.

Minun helmasyntini silakoita paistettaessa on aiemmin ollut liian kuuma pannu ja liian lyhyt paistoaika. Tällöin silakoista ei tule rapeita vaan ne jäävät pehmeän mössöisiksi. Siispä pannu miedolle lämmölle ja kärsivällisyyttä paistoajan kanssa. Ja voissa ei tule säästellä!

Voissa paistetut silakat

silakkafileitä
ruisjauhoja
runsaasti voita paistamiseen
suolaa
valkopippuria

1. Laita suuri paistinpannu miedolle lämmölle. Lisää runsaasti voita.

2. Kaada ruisjauhoja lautaselle, pyörittele silakkafileitä yksitellen jauhoissa ja lisää pannulle. Anna tiristä rauhassa ja käännä. Paistetun puolen pitäisi tuntua selvästi rapsakalta kääntämisen jälkeen. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

3. Tarjoa heti esimerkiksi perunamuusin kera.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Riedel-viinilasitasting

Helmikuun samppanjatasting vielä tuoreena mielessä pääsin osallistumaan muiden ruokabloggaajien kanssa Decanterin järjestämään Riedel-viinilasitastingiin. Aihe oli mielenkiintoinen, koska olen jo aiemmin vakavissani harkinnut Riedel-lasien hankkimista. Suurimpana esteenä on ollut (hinnan lisäksi) se, että minulla ei ole kovinkaan vakiintunut viinimaku, joten tietylle rypäleelle suunnitellun lasin hankinta on tuntunut haastavalta.

Tasting järjestettiin Lauttasaaressa Decanterin tiloissa, jossa meitä emännöi Essi Mäntylahti. Tastingista jäi päällimmäisenä mieleen, että suurin vaikutus oli viinin hajuun. Pienehköstä “standardilasista” haistellessa tuoksut olivat kuin nuhaisen nenän läpi haisteltuna verrattuna Riedelin yleensä isompiin laseihin. Lasin muodollakin oli merkitystä. Ehkä parhaiten tämä tuli esille, kun kaadoimme hapokasta pinot noiria hapokkuutta korostavaan chardonnay-lasiin. Viini oli sille tarkoitetusta lasista hieman hapokkaan oloinen, mutta chardonnay-lasista maistettuna hapokkuus oli vahva, että viini tuntui lähes juomakelvottomalta.

Mielenkiintoista oli, että eri lasien erot oli todella helppo havaita; mielikuvitusta ei tarvinnut käyttää. Toinen, laajemman tastingin vaativa, asia olisi sitten selvittää, toimiiko tietylle rypäleelle tarkoitettu lasi todella kaikkien kyseisestä rypäleestä tehtyjen viinien kanssa paremmin kuin joku muu lasi. Esimerkkinä voisi vaikka olla samainen pinot noir: jos viinintekijä on halunnut hieman vaimentaa pinot noirin hapokkuutta, maistuuko se hapokkuuden kurissa pitävästä pinot noir -lasista jo liian vähähappoiselta. Toinen ongelma on sitten sama, jota mietin ennen tastingia: pitääkö näitä laseja todella hankkia koko arsenaali, ennen kuin eri viineille löytyy todella sopivat lasit. Yleislasina meille suositeltiin rieslingille ja chiantille suunniteltua lasia, mikä onkin mainiota, koska chianti ja riesling ovat suosikkejani, mutta toimiiko yksi lasi sitten loppupeleissä kaikelle viinille sen paremmin kuin jonkun toisen valmistajan tekemä yleislasi.

Tastingin jälkeen maistelimme vielä rullia, eli riisipaperin sisään käärittyjä aasialaisia sormisyötäviä. Näiden makumaailma oli sushiin verrattuna enemmän Kaakkois-Aasiaan kallellaan koriantereineen ja kalakastikedippeineen. Maistui minullekin ja variaatiomahdollisuuksia lienee lähes rajatta.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Miten tehdään kunnon macaroneja?

Sorsakeittiössä vietettiin taannoin syntymäpäiviä ja sainkin ainoastaan ruokaan liittyviä lahjoja. Yksi niistä oli Hans Välimäen ja Vesa Parviaisen Parasta sokerista -kirja, jota olinkin kuola suupielestä valuen selaillut kirjakaupoissa. Erityisen mielenkiintoinen osa kirjasta opastaa ranskalaisten jälkiruokaklassikoiden maailmaan.

Ensimmäisenä testiin pääsivät suklaamacaronit. Olen syönyt elämässäni tasan yhden kerran macaroneja, joten piti lisäksi hankkia referenssiksi pari sellaista. Mielestäni nämä referenssimacaronit eivät kuitenkaan täyttäneet kirjan määritelmää “rapea pinnalta, mehevä sisältä”, koska ne eivät kovin rapeita olleet pinnalta. Ulkonäkö sen sijaan oli täydellisen sileä ja kaunis.

Ensimmäinen yritykseni meni totaalisen pieleen: massasta ei tullut rittävän paksua (liikaa valkuaisvaahtoa) ja ne olivat liian vähän aikaa uunissa, jonka seurauksena macaroneille ei tullut “jalkoja” ja ne lässähtivät aika tylsän näköiseksi uunista ottamisen jälkeen. Lisäksi minulla ei ollut sopivaa tyllaa, joten muoto ei muutenkaan ollut macaronimainen nappi. Toisella kerralla (kuvassa) laitoin yhden munan vähemmän, nostin uunin lämpötilaa inauksen ja paistoaikakin oli ehkä vajaa minuutin pidempi. Nyt taas kuoresta tuli kyllä rapsakka, mutta sisustakin sitten kuivahti vähän liikaa. Ulkoasu oli jo parempi, mutta pari ongelmaa oli. Ensinnäkin pintaan jäi pieniä epätasaisuuksia, jotka ovat ilmeisesti mantelijauhetta, joka ei oikein ollut täydellisen hienojakoista. Toiseksi pursottaessa pintaan jää ainakin minun tekniikallani pieni suippo kohoama siihen kohtaan josta massa on katkaistu. Tällainen näkyy esimerkiksi vasemman makaronin takaosan kohoamassa.

Macaronimestarilukijani, miten saatte pinnasta sellaisen täydellisen sileän ja tasaisen?

Suklaamacaronit

125 g mantelijauhetta
225 g tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
3-4 munanvalkuaista
0,25 dl siro-sokeria

1. Yhdistä ensin mantelijauhot, 125 g tomusokerista ja kaakaojauhe.

2. Vatkaa munanvalkuaiset ja siro-sokeri hiljaisella teholla yleiskoneessa, kunnes valkuaisvaahto alkaa muodostua. Lisää loput tomusokerista (100 g) ja vatkaa vaahto kovalla teholla kiiltäväksi.

3. Nostele joukkoon kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi. Pursota massasta läpimitaltaan noin 2 cm:n levyisiä nappeja. Anna nappien seistä huoneenlämmössä 20 minuuttia ja paista niitä 120-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

4. Pursota kahden macaronin väliin suklaa-rakuunaganachea.

Suklaa-rakuunaganache

1 nippu tuoretta rakuunaa
1,5 dl kermaa
1 tl suolaa
125 g suklaata (70%)

1. Kuivaa rakuunaa 60-asteisessa uunissa vuorokauden ajan. Kiehauta kerma ja sekoita kuivattu rakuuna ja suola joukkoon. Anna kerman maustua kolme tuntia. Siivilöi kerma. Sulata suklaa 42-asteiseksi ja yhdistä se 42-asteiseen kermaan huolellisesti sekoittaen, kunnes massa on kiiltävää ja tasaista.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone