Maksaa pyttipannussa

Sorsakeittiössä oltiin vallan innoissaan Polkkapossun vastauksesta salamahaasteeseen, resepti vaikutti siltä, että maksasta saisi ehkä oikeasti jotain syötävää aikaan ja lisäksi ruuan toteutus antoi taas hyvän syyn hankkia lisää keittiövälineitä, stanssia kun ei kaapeista aikaisemmin löytynyt. Hieman huolta herätti se, että reseptin ohjeistuksesta yli puolet koski annoksen asettelua, joka ei ole allekirjoittaneen vahvinta osaamisaluetta.

Perjantaina siis kiersin Kokkipuodin ja Reinin lihan kautta valmistamaan pyttipannua. Lupasin tästä haasteruuasta sekä objektiivisen että subjektiivisen arvion. Rautapitoisuusanalyysi on kuitenkin melko selvää kauraa, kun reseptistä löytyy niin maksaa, basilikaa kuin kananmunaa.

Varsinainen valmistus sujui varsin sutjakasti eikä se asettelukaan sitten niin hirveän kauheaa ollut, kuvaa voi toki arvostella.. Asettelussa oli sellainen vinha piirre, että ne pelottavat maksapalat hukkuivat peruna- ja kastikekerrosten väliin, niin ettei koko maksan olemassaoloakaan huomaa. Lisäksi tämä oli vielä oikeasti aikamoisen hyvää. Erityisesti smetana-puolukka-kastike toimi erittäin hyvin ja pehmitti maksan makua.

Entäs sitten se haastavin osuus, eli ruuan markkinointi sorsakeittiön maksakammoisemmalle osapuolelle. Järjestin olosuhteet niin, että ruuan raaka-aineista ei ollut tietoa, ja tuloksena oli ihan hyvällä ruokahalulla syömistä. Loppuvaiheessa edessä oli kuitenkin väistämätön kysymys: “mitä lihaa tässä on”, jonka jälkeen ruokahalukin kummasti väheni. Tästä ei kuitenkaan voine syyttää itse ruokaa. 🙂

Kaikkiaan siis onnistunut haasteruoka, kiitämme tästä ja seuraamme mielenkiinnolla haastesalamoinnin seuraavaa ilmentymää.

Maksa-basilikapyttipannu ja puolukka-smetanakastiketta

rypsiöljyä
keitettyjä perunoita pieneksi kuutioituna
maksaa samaan kokoon kuutioituna (kalvot pois)
sipulia pilkottuna
tuoretta basilikaa silputtuna
kananmunia
1 prk smetanaa
2½ rkl puolukkahilloa
kirsikkatomaatteja halkaistuna
suolaa
valkopippuria
paprikajauhetta

Kuullota sipuleita hetki öljyssä, lisää perunat ja mausta reilulla suolalla, ripauksella valkopippuria ja paprikajauheella. Paista maksa omalla pannullaan hyvin pikaisesti. Lisää smetanaan puolukkahillo ja sekoita. Aloita kananmunien paistaminen.

Kokoa annos: aseta keskelle lautasta stanssi (rengasmuotti), jos ei ole, voi sellaisen leikata vaikka tomaattimurskapurkista. Painele pohjalle tiiviisti kerros peruna-sipuliseosta, sitten maksakuutioita, basilikaa, puolukka-smetanakastiketta ja taas perunoita. Vedä stanssi varovasti pois ja aseta annoksen päälle toiselta puolelta paistettu kananmuna ja pari lehteä basilikaa. Lautaselle voi laittaa koristeeksi kirsikkatomaatteja. Smetanaa kannattaa laittaa ihan kunnolla, niin siitä saa oivan kastikkeen. Miten ihanasti se sulaakaan kuuman kasan reunoja pitkin. Jos vain olet onnistunut pitämään ainekset lämpiminä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Porsasta tomaattikastikkeen kera

Tämä on ikivanha arkistojen jäänne. Toteutettu joskus viime syksynä. En oikein tiedä, miten tämä jäi bloggaamatta, vaikka tämä oli melkein parasta, mitä sorsakeittiössä on onnistuttu kyljyksistä tekemään. Tomaattia, kermaa, valkoviiniä, yrttejä… Vaikeahan tuosta olisi kovin pahaa saada aikaiseksi. Kannattaa kokeilla.

Porsasta tomaattikastikkeen kera

1 rkl voita
1 rkl öljyä
4 suurta porsaankyljystä
suolaa ja pippuria
4 rkl valkoviiniä tai kanalientä
½ tl kuivattua timjamia
2 ½ dl kuohukermaa
1 tl tomaattipyreetä
1 rkl dijoninsinappia
1 tomaatti kuorittuna, siemenet poistettuna ja malto pilkottuna
1 rkl silputtua tuoretta rakuunaa, kirveliä tai persiljaa

1. Sulata voi öljyn kanssa suuressa paksupohjaisessa paistinpannussa tirisevän kuumaksi. Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla, lisää ne pannuun ja vähennä lämpöä. Paista 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat ruskistuneet, ja siirrä ne sitten lautaselle ja kaada rasva pois pannusta.

2. Lisää viini tai liemi ja timjami pannuun ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä 2-3 minuuttia, kunnes neste on melkein haihtunut.

3. Lisää kerma ja tomaattipyree ja keitä hiljaa 2 minuuttia usein sekoittaen. Nosta kyljykset takaisin kastikkeeseen ja kypsennä 4-5 minuuttia, kunnes ne tuntuvat koeteltaessa kiinteiltä. Älä kypsennä liikaa.

4. Lisää sinappi, pilkottu tomaatti ja yrtit, sekoittele ja ravistele pannua, jotta ne jakaantuvat tasaisesti, ja keitä minuutti, jotta ruoka kuumenee. Tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Salamahaaste räjähtää!

Raflaava aloitus salamahaasteen toiselle kierrokselle. Tämän kierroksen yleisenä viitekehyksenä on terveys. On nimittäin eräs ravintoaine, jonka saaminen tuntuu olevan hankalaa, vaikka sitä on keittiössäkin ylenmäärin. Sitä ei oikein voi raakana nassuun vetää ja Finelistä nyysitty lista tätä raaka-ainetta eniten sisältävistä elintarvikkeista on suunnilleen tällainen: maksa, maksa, veri, maksa, merilevä, maksa, veri, veri, veri, munuaiset…

Sorsakeittiön toinen osapuoli on kyllä silloin tällöin (=harvoin) paistanut maksapihviä eikä kokemus ei ole ollut aivan kamala. Mutta maksan, veren, merilevän, munuaisten tms. kauppaaminen keittiömme toiselle osapuolelle onkin sitten astetta haastavampi tehtävä. Sopivan haastava siis salamahaasteen toiselle kierrokselle.

Salamahaaste

Haastettu: Polkkapossu

Haastaja: Sorsanpaistaja

Deadline: 18.2.2008

Valmista mikä tahansa ruoka tai ateriakokonaisuus, jota voi kuvailla sanalla rautapommi.

Ilmoita haastajalle, kun olet valmistanut ruoan. Haastajana sitoudun kokeilemaan reseptiä ja arvioimaan lopputulosta julkisesti. Tällä kierroksella arviointiin sisältyy subjektiivisen arvioinnin lisäksi objektiivinen arvio ruuan sisältämästä rautamäärästä. Reseptiin saa vapaasti poimia aineksia ja ideoita muualta, mutta laina-ajatuksista tulee raportoida hyvän tavan mukaisesti. Täysin omiaankin on suotavaa pistää. Outokin saa olla. Pääasia on pitää hauskaa!

Kun haastaja on suoriutunut tehtävästään, on hänellä oikeus ja kunnia laittaa Salamahaaste eteenpäin haluamalleen blogikokille. Ennen haastamista haastaja tarkistaa, että bloggaajalla on aikaa toteuttaa haaste viikon sisällä.

Tarkoitus on, että haastaja valikoi sellaiset ruoka-aineet, joista todella haluaisi jonkinlaisen purtavan tai joita haluaisi oppia käyttämään. Haastajan tulee perehtyä haastamaansa blogiin riittävästi, jottei valikoi lihaa kasvissyöjälle tai viljaa keliaakikolle. Jos raaka-aineet ovat kuitenkin sopimattomia haastetulle, haastaja voi vaihtaa tuotteet.

Haasteen ei tarvitse toteutua armottomasti vuoden jokaisena viikkona välittömästi edellisen haasteen perään, vaan välissä voi olla ainakin päiviä. Lisäksi esimerkiksi kesällä haastepallo voi pysähtyä pidemmäksikin aikaa, toivottavasti ei kuitenkaan kokonaan.

Osallistujilta edellytetään korkeaa moraalia ja eettistä toimintaa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Meze-ilta

Salamahaasteen ensimmäinen kierros on nyt selvitetty kunnialla. Seuraavan kierroksen aihekin on suunnilleen muotoutunut päässäni, pitää kuitenkin vielä pingailla haaste-ehdokasta ennen aiheen julkistusta.

Sillä välin tyhjennän arkistoja parin meze-reseptin verran. Ostin Meze – Lähi-Idän pikkuruokia -kirjan muistaakseni hulluilta päiviltä viime syksynä. Siitä lähtien kyseisen kirjan reseptit ovat kutkuttaneet frontaalilohkoani, mutta toteutuksen asteelle päästiin vasta pari viikkoa sitten.

Valikoin reseptejä sillä silmällä, että ne olisivat erilaisia, mutta kuitenkin hyödyntäisivät samoja raaka-aineita jonkinlaisen yhtenäisyyden luomiseksi. Illan teemaksi nousikin persilja ja sitruuna.

Nyt kun tässä on ihan julkisesti lähdetty salaattilinjalle, piti myös yhdeksi ruuaksi valita taboulleh-salaatti. Bulguri on vehnänjyvistä jollain tavalla tuotettuja pieniä suurimoita, jotka ovat hieman kuskusin tapaisia. Niitä löytyi jopa parjatusta kantsun Prismasta. Sen sijaan tuoretta minttua ei hyllyssä ollut, joten tämä osuus salaatista meni melko lailla latteammin kuivatulla mintulla.

Taboulleh

1 1/2 dl bulguria
100 g tuoretta persiljaa
1 ruukku tuoretta minttua
1 punasipuli hienonnettuna
puolikas kurkku hienonnettuna
3 tomaattia kuutioituna
1 sitruunan mehu
2-3 rkl oliiviöljyä
maun mukaan suolaa ja pippuria

Kypsennä bulguri pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna persilja ja minttu käsin tai sekoittimessa. Lisää paloitellut kasvikset, sitruunamehu ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.

Päivän lihakiintiötä edustivat lammaskebakot. Jauhelihan suosittelen ostamaan esimerkiksi Reinin lihasta, tai muusta paikasta, josta tiedät ostavasi karitsan jauhelihaa. Vanhemman lampaan jauheliha on pahaa (noin kerran liikaa marketista lampaan jauhelihaa ostaneen kokemuksella). Muutoin nämä sopivat myös hieman lammaskammoisillekin ihmisille.

Lammaskebakot

500 g karitsan jauhelihaa
1 dl persiljaa silputtuna
1/2 dl tuoretta minttua silputtuna
2 rkl raastettua sitruunankuorta
2 valkosipulinkynttä murskattuna
maun mukaan suolaa ja pippuria
8 varrastikkua (liota ennen käyttöä)

Yhdistä jauheliha muihin aineksiin, mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta kääryleitä liotettujen tikkujen ympärille. Kypsennä kebakoita grillissä tai uunissa 6-8 minuuttia, kunnes pinta saa herkullisen värin. Älä paista läpikypsiksi vaan jätä liha sisältä aavistuksen punertavaksi.

Ja sitten vielä kanaa päälle. Tämä meni meiltä sikäli huonosti, että emme olleet varautuneet tarpeeksi ajoissa marinointiin, joten sisältä kanat eivät ehtineet maustua juuri lainkaan.

Sitruunakana

1 kg broileria, esim koipia ja reisiä (koipinuijat on hyviä)
1/2 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori raaastettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 tl neilikkaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
1 dl jukurttia
maun mukaan sormisuolaa ja mustapippuria myllystä
25 g mantelilastuja viimeistelyyn

1. Sekoita mausteet jukurttiin. Laita kanat pussiin tai kulhoon ja peitä ne ympäriinsä marinadilla. Anna maustua mahdollisimman pitkään, mieluiten yön yli.

2. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita kanat pellille ja poista ylenmääräinen marinadi. Paista parikymmentä minuuttia, tai kunnes kanat ovat kokonaan kypsiä. Ripottele päälle mantelilastuja noin viisi minuuttia ennen valmistumista.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Kalkkuna-fenkoli-omenasalaatti

Haasteruoka tuli vihdoinkin kokattua. Pienen viivähdyksen aiheutti Kannelmäen Prisman valikoimat, sananen siitä.

Kannelmäessä sijaitseva Prisma on nykyään lähimpänä sijaitseva isompi ruokakauppa, mutta koostaan huolimatta se on aiheuttanut pettymyksiä kerta toisensa perään. Tällä kertaa siis fenkolihylly ammotti tyhjyyttään väärällä hetkellä (ja romaine-salaattikin oli viimeinen puska). Aiemmin samanlaista tuskaa on aiheuttanut tyhjä bataattihylly, sekä tyhjä Barillan spagettihylly. Ymmärrän toki, että mitkään kyseisistä tuotteista ei ehkä ole niitä top100-myyntituotteita, mutta luulisi nyt tuon kokoisessa kaupassa pystyttävän varautumaan tuotteiden loppumiseen jo ennen sen viimeisen bataatin häviämistä hyllystä.

Eikä siinä vielä kaikki, Prisman valikoimat ovat muutenkin typerryttävän surkeat kokoisekseen kaupaksi. Ensinnäkin liha/kalatiski on lähinnä vitsi: suurin osa siitä on varattu valmistuotteille, joita ennen saattoikin välillä ostaa, kunnes Prismassa lopetettiin lounasseteleiden vastaanotto. Lihatiskiltä löytyy jauhelihaa ja sisäfilettä, kalatiskiltä lohta fileoimattomana ja fileoituna – molempia sekä Suomessa että Norjassa kasvatettuna. Lisäksi ehkä kasa muikkuja tai silakoita. Varsinainen lihaosasto sisältää perusvalikoiman erilaisia silpuksi pistetyjä lihoja marinadeissa, marinoimattomia versioita löytyy noin viiden artikkelin verran. Pastahyllystä ei löydy laadukkaampia merkkejä kuin sitä barillan spagettia – silloin kun hyllystä sattuu löytymään – sekä tagliatellea, mutta ei esimerkiksi suosikkipastaamme penneä, paitsi värillisinä salaattiversioina. Muun hyllytilan vie kaksikymmentä eri Rainbow-pastaa, sekä myllyn parhaan ja torinon spagetit ja makaronit. Nuudelihyllystä löytyy kyllä metreittäin pikanuudeleita ja jotain gluteenittomia pinaattinuudeleita, mutta varsinaisista normaaleista ruuanlaitossa käytettävistä nuudeleista ei löydy kuin munanuudeleita (joita tosin tykkään itse käyttääkin melkein kaikkiin nuudeliruokiin).

Kyseistä Prismaa ollaan nyt laajentamassa, joten toivoa sopii, että valikoimatkin paranevat samalla. Viikko sitten olimme nostalgiareissulla vanhassa lähikaupassa, eli Itäkeskuksen Citymarketissa, ja siellä valikoimat olivat jotain ihan muuta. Tämän ei ole tarkoitus olla kommentti Keskon paremmuudesta, mutta näin näppituntumalla vaikuttaa siltä, että samankokoisessa K-kaupassa on vastaavaa S-kauppaa paremmat valikoimat. Toki arkiostoksissa arvostan tasaista halpaa hintaa perusvalikoimasta, mikä vaikka lähi-Alepastamme löytyy, mutta Prisman kokoiselle kaupalle on vähän suuremmat vaatimukset valikoimien suhteen.

Viime aikoina on ollut parissakin lehdessä (ainakin Talouselämässä) juttuja suomalaisten ruokakauppojen valikoimista, joten en liene purnauksineni yksin, ja ainakin näistä lehdistä luettuna ruokakauppiaatkin tietävät ongelman ja ovat ehkä jopa tekemässä asian parantamiseksi jotain.

Mutta sitten takaisin haasteruokaan. Päädyin siis lopulta salaattiin ja parista vaihtoehdosta seurasin enemmän omenaversiota hieman jääkaapin sisältöön muokaten. Vaikka en ole varsinaisia salaatti-ihmisiä, tämä kyllä maistui niin allekirjoittaneelle kuin paikalle huijatulle testihenkilöllekin (kiitos vain fenkolin tuomisesta). Suurin vika oli ehkä kalkkunapalamme hienoinen kuivuus, jolle ei enää valmistusvaiheessa ollut mitään tehtävissä.

Mutta ei tästä sen enempää, arvosteluraati aloittanee työnsä ja minä alan miettiä minne pallo lentää seuraavaksi.

Kalkkuna-fenkoli-omenasalaatti

Salaattikastike:
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 ½ dl kanalientä
reilu kourallinen silputtua persiljaa
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
2 tl dijonin sinappia
maun mukaan pippuria

Salaattiin:
puska romaine-salaattia
toinen puska vapaavalintaista pienilehtistä salaattia
3 suurta omenaa pestynä ja kuorineen viipaloituna
fenkoli kuutioiksi pilkottuna
pari kourallista siemenettömiä rypäleitä puolitettuna
puoli kiloa savustettua kalkkunan rintaa suikaloituna
kourallinen vapaavalintaisia pähkinöitä (cashew-pähkinät on aina hyviä)
kourallinen feta- tai vuohenjuustoa

1. Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

2. Aseta tarjoilulautasen pohjalle salaatit. Sekoita toisessa kulhossa omenat, fenkoli ja rypäleet ja kaada sekaan noin puolet kastikkeesta. Aseta suurin osa sekoituksesta salaattien päälle. Näiden päälle kalkkunasuikaleet ja loput sekoitteesta. Lisää vielä päälle pähkinöitä ja juustoa maun mukaan.

3. Lusikoi loput kastikkeet päälle ja tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone