30 minuutin haaste: Kanavartaat, sataykastiketta, tulinen nuudelisalaatti ja ananasta minttusokerilla

Toinen yritys puolen tunnin menuja ei mennyt sen paremmin kuin edellinenkään, itse asiassa heikommin. Peli oli selvä jo siinä vaiheessa kun kanat menivät uuniin (kypsymisaika 20 minuuttia) ja lopussa takkiin tuli vielä vähän lisää. Tällä kertaa minulla oli myös kaikki ohjeessa mainitut välineet (veden osasin laittaa keittymään kattilassa jo reseptin alussa), joten niitäkään ei voi syyttää. Kun kaikki oli pöydässä valmista, kello näytti

Valmistumisaika: 43:04

Mikä kesti

Rehellisesti sanoen en tiedä. Ehkä olen vain liian hidas Jamien standardeilla.. 🙂 Mitään kommelluksia ei sen kummemmin sattunut. Sotku keittiössäkin oli subjektiivisesti arvioiden vähäisempi kuin viimeksi. Ei tässä kai auta kuin yrittää olla ensi kerralla tehokkaampi.

Miltä maistui

Kanavartaat olivat varsin maukkaita ja sopivasti maustettuja. Nuudelisalaatti totta vieköön oli tulinen, liiankin tulinen minun makuuni. Chilit ovat välillä vähän arvaamattomia. Minttusokeriananakset ovat Jamien vanha resepti, ja niitä olen aiemminkin tehnyt ja hyväksi todennut. Se on kyllä mainio ja helppotekoinen jälkiruoka, mutta ei näemmä tarpeeksi nopea 30 minuutin haasteeseen.

Kanavartaat, sataykastiketta, tulinen nuudelisalaatti ja ananasta minttusokerilla

Satay
puoli puskaa korianteria
1 tuore punainen chili
puolikas valkosipulinkynsi
3 kukkurallista rkl maapähkinävoita
soijakastiketta
2 cm tuoretta inkivääriä
2 limeä

Kana
4 kanan rintafilettä
juoksevaa hunajaa

Nuudelit
250 g kuivattua munanuudelia
100 g suolaamattomia cashewpähkinöitä
puolikas punasipuli
1 tuore punainen chili
puska korianteria
1-2 rkl soijakastiketta
1 lime
1 tl seesamiöljyä
1 tl kalakastiketta
1 tl juoksevaa hunajaa

Lisukkeet
2 romaine-salaattia
puolikas puska korianteria
punainen chili
soijakastiketta
1 lime

Maustamiseen
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Hedelmät ja minttusokeri
1 iso ananas
150 g mustikoita tai muita marjoja
pieni puska tuoretta minttua
3 rkl ruskeaa hienosokeria
1 lime
kreikkalaistyylistä kookosjukurttia (ei hajua löytyykö tällaista valmiina suomesta)

Aloita Ota kaikki tarvittavat aineet ja välineet valmiiksi. Laita grilli (uuni) täysille. Laita neljä puista varrastikkua kylmään veteen (laita paino päälle niin ei kellu). Monitoimikoneeseen hienonnusterä (tai käytä blenderiä).

Satay Laita korianterit (varsineen) blenderiin chilin, kuoritun valkosipulin, 3 kukkurallisen rkl maapähkinävoita ja roiskaisun soijakastiketta kanssa. Kuori ja karkeasti leikkaa inkivääri paloiksi ja heitä joukkoon. Kuori molempien limen kuoret sekaan ja purista toisesta mehu joukkoon. Lisää pari roiskaisua vettä ja ajele lusikoitavaksi tahnaksi. Mausta maun mukaan. Laita puolet pieneen tarjoilukulhoon ja tipottele päälle hieman oliiviöljyä. Laita toinen puolikas syrjään hetkeksi.

Kana Laita rintafileet leikkuulaudalle vierekkäin joka toinen paksu pää toiselle puolelle. Työnnä varovasti puuvartaat kanoista läpi ja leikkaa pitkittäin vartaiden väleistä kanat poikki niin että saat neljä varrasta. Lusikoi loput satay-kastikkeet blenderistä uunipannulle, laita vartaat pannulle ja levitä kastike tasaisesti joka puolelle vartaita. Pese leikkuulauta, veitsi ja kätesi. Ripottele vartaiden päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla. Laita uunin yläosaan 8-10 minuutiksi molemmin puolin, kunnes kana on kypsää ja kultaista.

Lisukkeet Leikkaa salaattien tyvi pois ja poista mahdollisesti huonot ulkolehdet. Leikkaa pitkittäin puoliksi, huuhtele, kuivaa ja laita tarjolle. Lämmitä vedenkeittimessä vettä.

Nuudelit Laita nuudelit suureen kulhoon, täytä se kiehutetulla vedellä ja peitä lautasella, ja anna kypsyä kuusi minuuttia. Laita keskikokoinen paistinpannu miedolle lämmölle. Murskaa cashew-pähkinät kaulimella tai astiapyyhkeen alla ja heitä pannulle. Sekoita välillä.

Kuori puolikas punasipuli ja heitä blenderiin. Lisää chili ja koriantereiden varret. Ajele pieneksi hakkelukseksi ja laita suureen kulhoon. Lisää joukkoon 1-2 rkl soijakastiketta ja muutama kulaus oliiviöljyä. Purista joukkoon 1 limen mehu ja sekoita joukkoon 1 tl seesamiöljyä ja kalakastiketta. Sekoita hyvin, maista ja mausta jos tarpeen. Kuivaa nuudelit lävikössä, huuhtele nopeasti kylmässä vedessä, kuivaa uudelleen ja lisää kulhoon.

Laita pähkinäpannu kovemmalle lämmölle, lisää 1 tl hunajaa ja sekoittele, kunnes pähkinät ovat kultaisia. Heitä ne, ja korianterin lehdet nuudeleiden sekaan, sekoita hyvin ja vie pöytään satay-kastikkeen kera.

KanaKäännä vartaat, tiputtele päälle hieman hunajaa ja anna olla toiset 8-10 minuuttia.

Hedelmä ja minttusokeri Kuori ja leikkaa ananas viipaleiksi ja asettele viipaleet tarjoilulautaselle mustikoiden kera. Irrota mintusta lehdet ja murskaa ne morttelissa tahnaksi. Lisää sekaan sokeri ja mortteloi lisää. Ripottele sokeria hedelmien päälle. Leikkaa lime puoliksi pöydässä maustamista varten ja vie pöytään ananasten ja jukurtin kera.

Lisukkeet Leikkaa korianterinlehdet ja chilit paloiksi ja laita ne pieniin tarjoilukulhoihin ja vie pöytään.

Tarjoilu Vie vartaat pöytään soijakastikkeen ja limelohkojen kera. Anna kaikkien tehdä salaatista, nuudeleista, kanasta, korianterista, chilista ja limestä haluamansa annokset.

Ja lopuksi pakollinen sotkukuva:

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Piparminttu-juustokakku

Peruin viime vuoden lopussa Glorian ruoka&viinin tilauksen. Vaikka lehti sinänsä oli mielenkiintoinen, huomasin, etten tehnyt lehdistä loppujen lopuksi juuri mitään. En siten kokenut lehden olevan hintansa väärti. Sitten tietenkin tammikuun numeroa on kehuttu joka puolella, joten kävin ostamassa sen irtonumerona. Lehti myytiinkin puoleen hintaan ja siitä maksamani hinta, 4,25e, on selvästi vähemmän kuin tilaajana lehdestä maksamani hinta. En tiedä onko lehtien kestotilaamisessa juuri järkeä, kun näitä tarjouksia tuntuu olevan kovin usein ja lisäksi uusia tilaajia hemmotellaan tarjouksilla sekä krääsäpaketeilla. Kallein tapa lukea lehteä tuntuu olevan sen kestotilaaminen. Säästäähän siinä toki kotiin kantamisen vaivan.

Ainut resepti, jonka kokeilin lehden edellisestä numerosta, oli tämä piparminttu-juustokakun resepti, joka jostain syystä oli jäänyt bloggaamatta. Polgagris-karamelleja en lähikaupasta löytänyt, joten korvasin sen satunnaisella määrällä piparminttuvalmistetta. Kakkuun tuli raikas piparmintun maku siitäkin, mutta ulkonäkö jäi vähän valjuksi. Bastogne-keksit ovat hyvä idea pohjaksi. Sitä täytyy kokeilla muihinkin juustokakkuihin. Digestive-keksipohjaa kun ei aina jaksa.

Piparminttu-juustokakku

pohjaan:
13 kpl bastogne-kanelikeksejä
75 g voita

täytteeseen:
600 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. philadelphia)
250 g ricottajuustoa
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
25 g rouhittuja polkagris-piparminttukaramelleja (tai piparminttutippoja)
4 kananmunaa

koristeluun:
25 g murskattuja polkagris-piparminttukaramelleja

1. Rouhi keksit tehosekoittimella. Sulata voi kattilassa ja lisää siihen keksirouhe. Sekoita hyvin.

2. Pingota leivinpaperinpala irtopohjavuoan kehän ja pohjan väliin. Painele keksiseos tiiviisti vuoan pohjalle. Siirrä keksipohja jääkaappiin odottamaan.

3. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen.

4. Notkista tuorejuusto ja ricotta suuressa kulhossa sähkövatkaimella. Lisää sokerit, vehnäjauhot, suola ja rouhitut piparminttukaramellit. Sekoita kananmunat seokseen yksitellen.

5. Kaada tuorejuustoseos keksipohjalle ja tasoita pinta lastalla. Paista juustokakkua uunin alatasossa noin 1 tuntia tai kunes täyte on hyytynyt ja kauniin värinen.

6. Anna kakun jäähtyä jääkaappikylmäksi, milellään seuraavaan päivään. Viimeistele kakku rouhituilla piparminttukaramelleilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

30 minuutin haaste: Spaghetti alla puttanesca, lisäkesalaatti, valkosipulileipä ja silkkinen suklaaganache

Ensimmäinen puolen tunnin kokeilu sisälsi spaghetti alla puttanescaa, fenkoli-retiisisalaattia, valkosipuliciabattaa ja jälkiruuaksi ganachea. Vartin kohdalla olin vielä luottavainen, että tämä on puolessa tunnissa kasassa, mutta sitten reseptin toisen puolen työmäärä yllättikin, eli..

Valmistumisaika: 38:55

Mikä kesti

Välineistä puuttui vedenkeitin ja yleiskoneen viipalointilisäosa ja valkosipulipuristin. Vedenkeittimen puuttuminen luonnollisesti hidasti veden lämpenemistä kiehuvaksi, mutta olin kyllä työn touhussa veden kiehumiseen saakka, joten tuskin se olisi valmistumista käytännössä nopeuttanut. Lisäksi spaghetti oli kyllä kypsää puolen tunnin kohdalla, mutta reseptissä on älyttömän paljon asioita, mm. koko salaatti ja pastakastike, jotka olisi pitänyt ehtiä tekemään spaghetin seitsemän minuutin keittymisen aikana. Salaatin pilkkomiseen meni marginaalisesti pitempään veitsellä kuin yleiskoneella olisi mennyt, mutta tiskausaika varmasti lyheni enemmän kuin tämän verran.

Lisäksi sähläsin hieman tiputtamalla kaprikset lattialle ja kaivamalla ganachen tarjoilukuppia ylimmän kaapin takaosasta vähän turhan pitkään. Vaikea silti kuvitella, että tämä minun taitotasollani ihan puolessa tunnissa olisi valmistunut, ellei reseptiä osaisi valmiiksi ulkoa. (lukaisen kyllä reseptit etukäteen, jottei käännösongelmien takia kuluisi aikaa hukkaan)

Miltä maistui

Vähän jännitti pastan kanssa, kun en ehtinyt maistaa kastiketta lainkaan, mutta toisaalta tämä oli sen verran peruskauraa, että lopputulos oli kyllä varsin mainio. Spaghetit sen sijaan keitin turhan kypsiksi. Salaatti oli ihan ok, ei ehkä kovin säväyttävää. Ciabatta onnistui hyvin ja oli herkullista samoin kuin ganache, jonka esillepano oli yksinkertaisen kaunis ja helppo toteuttaa pikavauhtia. Espressokuppeja ei tästä kahvittomasta taloudesta löydy, mutta kukapa nyt ei haluaisi syödä suklaansa mieluummin isommasta kahvikupista.. Kaikenkaikkiaan siis mainio kokonaisuus, vielä kun spaghetit olisi keittänyt paremmin.

Spaghetti alla puttanesca, lisäkesalaatti, valkosipulileipä ja silkkinen suklaaganache

valkosipulileipä
1 ciabatta
pieni kimppu lehtipersiljaa
3-4 valkosipulinkynttä

salaatti
2 fenkolia
kourallinen retiisejä
sitruuna

maustaminen
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

spaghetti
500 g (kuivaa) spaghettia
1 tölkki tonnikalaa öljyssä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kapriksia
30 g anjovisfileitä
1-2 tuoretta punaista chiliä
pieni kimppu lehtipersiljaa
8 mustaa kivetöntä oliivia
kanelia
2 tlk tomaattimurskaa
sitruuna

ganache
200 g hyvälaatuista tummaa (70%) suklaata
iso kimpale voita
3 dl kermaa
3 klementiiniä
12 palmier-keksiä (tai muita jotka sopivat dippailuun)

tarjoiluun
valpolicella-punaviiniä

Aloita Ota kaikki valmistusaineet ja välineet valmiiksi. Täytä ja kiehuta teekeittimessä vettä, laita uuni 180 asteeseen, iso paistinpannu ja syvä kattila miedolle lämmölle. Laita viipaloijalisäosa kiinni monitoimikoneeseen.

Valkosipulileipä Leikkaa ciabattasta 2 cm välein lähes leivän läpi ulottuvia viiltoja. Hienonna persilja. Ryttää iso leivinpaperiarkki vesihanan alla, sitten levitä se pöydälle. Sekoita leivinpaperilla persilja ja hyppysellinen suolaa ja pippuria. Tiputtele sekaan runsaasti oliviöljyä ja murskaa sekaan muutama kuorimaton valkosipulinkynsi ja levitä seos leivälle käsin. Työnnä seosta kaikkiin väleihin. Kääri leipä leivinpaperiin ja laita uuniin.

Ganache Kaada kiehunut vesi isoon pastakattilaan ja laita suuri lämmönkestävä vati päälle (niin että vati ei koske veteen). Hakkaa suklaa rikki paketissaan ja tyhjennä sitten kulhoon. Lisää voi, kerma, hippunen suolaa ja yhden klementiinin raastettu kuori. Sekoita ja jätä sulamaan.

Spaghetti Nosta sulkaakulhoa ja lisää spaghetit veteen hyppysellisen suolaa kera. Laita kulho takaisin kattilan kanneksi ja keitä spaghetit ohjeen mukaan. Varo ettei kattila kiehu yli. Kaada öljy tonnikalapurkista pannulle, pidä tonnikala purkissa. Murskaa pannulle 2 kuorimatonta valkosipulinkynttä ja lisää kaprikset, anjovikset ja niiden öljy. Hienonna chilit ja persiljanvarret ja lisää ne pannulle. Tsekkaa välillä spaghetit ja sekoita niitä hieman, jotta ne irtoaisivat toisistaan. Hienonna persiljan lehdet ja laita sivuun. Keitä kastiketta 2 minuuttia, sekoitellen välillä, lisää sitten tonnikala ja oliivit. Sekokita joukkoon suuri hyppysellinen kanelija ja tomaattimurska.

Ganache Kun suklaa on sulanut, sekoita hyvin ja kaada kuuteen espressokuppiin. Puolita kaksi jäljellejäänyttä klementiiniä ja laita tarjoiluvadille keksien ja kuppien kera.

Salaatti Leikkaa fenkoli neljään osaan ja leikkaa mahdollisesti huonot osat irti. Leikkaa retiiseistä varret. Laita fenkolit ja retiisit monitoimikoneeseen ja leikkaa siivuiksi. Kaada isoon kulhoon. Purista sekaan sitruunanmehua ja pari kulausta hyvälaatuista oliiviöljyä ja hyppysellinen suolaa ja pippuria ja sekoita käsin. Maista ja säädä mausteita tarvittaessa.

Spaghetti Kun pasta on keittynyt, kaada vesi pois (säästä osa keitinvedestä). Kaada pasta pannulle kastikkeen sekaan, lisää loput persiljat ja purista sekaan sitruunanmehua ja ripottele sekaan hyvälaatuista oliiviöljyä ja sekoita hyvin. Lisää hieman keitinvettä, jos tarpeen. Kaada suurelle lautaselle ja siirrä pöytään.

Tarjoilu Ota valkosipulileipä suoraan uunista pöydälle ja avaa kääre. Kaada punaviini laseihin ja tarjoa heti.

Ja kaiken jälkeen puhdas keittiö näytti tältä:

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Riistamenu

Pääsimme pitkästä aikaa osallisiksi aitoihin sorsanpaistajaisiin, kun luottometsästäjämme tähtäimeen oli osunut pyy, lehtokurppa ja tavi, joka on siis pienin sorsalinnuistamme. Lintujen rintafileet pyöräytimme taikinakääröön ja muista osista valmistui ravioleja. Meidän kontribuutiomme oli Sillä sipulien hiljakkoin postaama mustikkainen mascarpone-juustokakku, jonka irrotus vuuasta ei sujunut aivan taiteen sääntöjen mukaan. Ja jätetään tässä mainitsematta, miten kovan pohjan tuohon olin onnistunut tekemään ja miten kovan työn takana palojen leikkaaminen oli. Pääasia oli, että maku oli kohdallaan. Muita reseptejä seuraa perästä.

Riistatäytteiset raviolit votkakastikkeella
Pyyn, tavin ja lehtokurpan rintafileet taikinakäärössä
Mustikkainen mascarpone-juustokakku

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Palsternakka-vaahterasiirappikakku

Tuli pieni kalenterivirhe, joten tämä vastaus maaliskuun ruokahaasteeseen taitaa olla nyt pari päivää myöhässä. Palsternakkahan se aihe taisi olla.

En nyt ihan tarkalleen muista mikä ajatusrakennelma tähän kakkuun johti, mutta se taisi olla jotain sellaista, että palsternakka on vähän niinku porkkana ja porkkanastahan voi tehdä kakkuja niin miksei palsternakasta sitten. Sitten googlettelemalla selvisi että palsternakka ja vaahterasiirappi näyttäisi olevan jonkinlainen vakiintunut yhdistelmä. Sitten lisää googlettamalla löytyi tällainen resepti, en tosin enää yhtään muista mistä.

Kakku itsessään oli sitten mukavan mehukas ja maukas, eikä valmistusprosessikaan ollut kovin monimutkainen.

palsternakkakakku

Palsternakka-vaahterasiirappikakku

175 g voita
250 g ruokosokeria
1 dl vaahterasiirappia
3 munaa
250 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä
250 g palsternakkaa raastettuna
1 omena raastettuna
50 g pekaanipähkinöitä karkeasti murskattuna
1 appelsiinin mehu ja kuori raastettuna
tomusokeria koristeluun

täytteeseen:
250 g mascarponea
1/2 dl vaahterasiirappia

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka.

2. Sulata voi, sokeri ja vaahterasiirappi kattilassa miedolla lämmöllä ja anna viiletä hieman. Vispaa munat voisokeriseokseen ja lisää joukkoon jauhot ja leivinjauhe sekoitettuna. Sekoita tämän jälkeen joukkoon inkivääri, palsternakka, omena, pähkinät ja appelsiinin kuori ja mehu.

3. Paista reilu 30 minuuttia, kunnes kakun pinta palautuu painettaessa.

4. Jäähdytä kakku kunnolla ennen tarjoilua. Juuri ennen tarjoilua sekoita täytteen aineet, halkaise kakku keskeltä ja täytä kakku. Koristele pinta tomusokerilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Marja-hedelmäpaistos

Toinen maininnan arvoinen raparperiherkku syntyi Jamieta mukaillen Alastoman kokin onnenpäivistä löytyneellä marja-hedelmäpaistosreseptillä. Paistokseen voi laittaa käytännössä mitä tahansa marjoja ja hedelmiä. Me laitoimme suurimmaksi osaksi mansikoita ja raparpereja ja lisäksi hieman vadelmaa ja mustikkaa. Kombinaatio oli erittäin onnistunut. Mielestäni tällaisissa paistoksissa kuuluu olla aika lailla kirpeyttä (tässä tapauksessa raparperista ja vadelmista), kun niitä on taittamassa taikinakuori ja vaniljajäätelö. Jos laitat vaikkapa vain mansikoita ja mustikoita, on lopputulos varmastikin herkullinen, mutta hieman lattea.

Muutoin tämä onkin erittäin helppo valmistaa ja maistuu hyvältä vielä lämmitettynäkin, jos sitä nyt jää jostain kumman syystä jäljelle.

Marja-hedelmäpaistos

6 annosta

marja-hedelmätäyte
700 g marjoja ja hedelmiä, esimerkiksi
(2 aprikoosia
1 päärynä
1 rasia karhunvatukoita
1 rasia mustikoita
1 rasia vadelmia
puolikas omena raasteena)

5 rkl sokeria
kunnon roiskaisu balsamiviinietikkaa

murutaikina
6 kukkurallista rkl kylmää voita
225 g (vajaa 4 dl) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
70 g (vajaa 1 dl) sokeria
iso hyppysellinen suolaa
1,5 dl piimää
vähän ylimääräistä sokeria pinnalle

1. Pane uuni kuumenemaan 190 asteeseen. Kumoa hedelmät, marjat, sokeri ja etikka kattilaan. Siirrä kattila levylle, kuumenna ja anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes marjoista alkaa irrota nestettä. Kaada seos uunivuokaan.

2. Tee marjojen kiehuessa päällyste: Nypi kylmä voi jauhoihin murumaiseksi seokseksi. Lisää sokeri ja suola, sekoita hyvin. Sekoita sitten joukkoon piimä. Lusikoi taikina kuuman marja-hedelmäseoksen päälle. Ei haittaa, vaikka se jäisi kokkareiksi pintaan, muhkurainen vaikutelma on vain eduksi paistokselle. Ripota pintaan hieman sokeria.

3. Paista uunissa noin 30 minuuttia eli kunnes murupinta on kauniin ruskea. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Pannacotta

Pannacotta on niin helppo ja yksinkertainen jälkiruoka, että on lähes käsittämätöntä, etten ollut tehnyt sitä ikinä aikaisemmin. Tämä ohje on Hullun kokin käsialaa ja tästä on sitten helppo lähteä varioimaan. Seuraksi käy ainakin kaikenlaiset marjat ja hedelmät ja oikeastaan vaikka mikä. Me laitettiin nyt mansikoita ja vadelmia, kun niitä löytyi tuoreena. Onko teillä suosikkilisukkeita?

Pannacotta
2,5 dl kermaa
2,5 dl maitoa
4 rkl sokeria
2 kpl liivatelehtiä

1. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 15 minuttia.

2. Lämmitä maito ja sulata joukkoon sokeri.

3. Purista liivate kuivaksi ja sulata maidon joukkoon.

4. Lisää kerma, älä keitä

5. Laita vuokiin tai lasiin, anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Viikonlopun italialainen menu

Viikonloppuna oli taas aihetta syödä hyvin ja tällä kertaa päädyimme italialaiseen pitemmän kaavan mukaan. Ideana oli tehdä saltimboccaa vasikasta, koska sitä ei ollut ennen päässyt kokeilemaan ja nyt vasikkaa tuntuu olevan kaupoissa. Koska ulkofilettä ei ollut tarjolla, varioin vähän ja tein paksummat pihvit entrecôtesta. Muut ruuat valittiin sitten sillä perusteella, että saatiin salviaa vähän joka ruokaan. Tällaista oli listalla:

Kylmä kesäkurpitsakeitto
Salviapestoa ja spaghettia
Saltimbocca vasikan entrecôtesta
Pannacotta ja tämän kesän marjoja

Reseptejä seuraa perästä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone